Älykoneet ovat yhä enemmän yleistymässä kotitalouksissa. Erilaiset älylaitteet, kuten älypuhelimet, ovat olleet jo osana arkipäivää useampien vuosien ajan, mutta kodinkoneisiin ne ovat alkaneet saapumaan vasta ihan lähiaikoina. Erilaiset älykodinkoneet siirtyvät entistä enemmän verkkoon ja niiden ohjaaminen tapahtuu sovelluksen avulla esimerkiksi puhelimella. Älykodinkoneiden tarkoitus on helpottaa arkipäiväisiä askareita ja tehdä laitteiden hallinnasta helpompaa.

Tietoverkkoon kytketyt älylaitteet ovat aiheuttaneet pientä ihmetystä saapuessaan, sillä ihmiset ajattelevat että niiden käyttäminen olisi jotenkin hankalaa tai vaikeaa oppia. Myös käyttäjästä kerätyn datan leviäminen huolestuttaa käyttäjien keskuudessa. Asiantuntijat kuitenkin vakuuttavat, että kerätty data on turvassa ja laitteiden tarkoitus on nimen omaan helpottaa käyttäjiensä elämää. Älykodinkoneet ovat hallittavissa täysin etänä, eli esimerkiksi älyjääkaapin sisällön voi tarkistaa esimerkiksi kauppareissun aikana.

Millaisiin kotiehin älylaitteet sopivat

Älykodinkoneiden käyttö on perusteltua silloin, kun nämä älylaitteet helpottavat ja sujuvoittavat arkiaskareita sekä parantavat kodin turvallisuutta. Älykodinkoneet usein ilmoittavatkin kun havaitsevat jonkin virheen tai hälyttävät kun niihin tulee jokin vika. Erilaiset oviin, lattioihin, ikkunoihin sekä seiniin asennettavat anturit ja liiketunnistimet varoittavat etänä, jos kotona tapahtuu jotakin poikkeavaa. Näin esimerkiksi lomalla ollessa on helppo varmistaa, että kotona on kaikki kunnossa, vaikka itse ei pääsisikään fyysisesti tarkastamaan tilannetta.

Älylaitteet voidaan asentaa jälkikäteen myös vanhoihin taloihin, mutta älytoiminnot on helpoin suunnitella tarkasti talon rakennusvaiheessa. Esimerkiksi rakenteisiin asennettavat anturit on helppo asentaa rakennusvaiheen yhteydessä. Tällaisia antureita voivat olla esimerkiksi kylpyhuoneisiin asennettavat anturit, jotka paljastavat kosteusvauriot ennen kuin vesivahinkoa on ehtinyt syntymään. Myös ulko-oviin asennettavat älylukot ovat yhä suositumpia. Älylukkoja käyttäessä ei tarvita fyysistä avainta, vaan se toimii etäohjauksella, esimerkiksi puhelimella. Tulevaisuudessa on myös mahdollista saada älylukkoja, jotka sisältävät turvakameran. Turvakamera tunnistaa kodin asukkaat, jolloin minkäänlaista ohjainta tai avainta ei tarvita oven avaamiseen.

Hyvin suunniteltu älykoti helpottaa arkea

Älykodinkoneeet ovat varsin hyvä keksintö, kun niiden käyttö on suunniteltu hyvin. On tärkeää ottaa huomioon, että oman kodin älylaitteet toimivat saumattomasti yhdessä. Kun talon asukas lähtee lomalle, tulee kaikkien älylaitteiden asetus vaihtaa lomatilaan. Lomatilalla tarkoitetaan virransäästötilaa ja tämän tilan aikana se ilmoittaa kaikesta poikkeavasta toiminnasta etänä omistajalle.

Erilaisia älylaitteita on saatavilla monia

Kodin älylaitteita on saatavilla myös erilaisia kodinkoneita. Suosituimpia laitteita ovat kodin astianpesukoneet sekä pyykinpesukoneet. Nämä älypesunoneet voidaan pesemään koneelliset esimerkiksi tiettyyn kellonaikaan. Älypesukoneet osaavat itse annostella pesuaineen sopivan määrän sekä ne tunnistavat pestävät materiaalit ja valitsevat sopivan pesuohjelman. Uunit, keittotasot sekä liesituulettimet tekevät ruuanlaitosta sekä leivonnasta helppoa ja vaivatonta. Edistyksellinen teknologia sekä käytännölliset toiminnot innostavat luomaan ja kokeilemaan uusia ateriakokonaisuuksia. Laitteet ovat muotoilultaan tyylikkäitä sekä niiden korkealaatuiset materiaalit tekevät niistä pitkäkestoisia.

Älykylmäkaapit ovat keittiön kulmakivi. Ne pitävät sisältönsä tuoreena pidempään ja luovat täydelliset kosteusominaisuudet etenkin hedelmille ja vihanneksille. Hyvät jäähdytys- ja pakastusteknologiat tekevät ruuan säilömisestä helppoa.

Älykodinkoneiden käyttö sekä älykodit jakavat vahvasti mielipiteitä. On paljon puolesta puhujia, mutta löytyy paljon myös epäilijöitä. Suurimpana huolena pidetään juuri tietoturvariskiä. Ei pelätä ainoastaan omien tietojensa leviämistä, mutta myös sitä että joku voi hakkeroitua älylaitteisiin ja säädellä niitä mielensä mukaan, esimerkiksi lämmitin päälle tai pois. Älykodinkoneita pidetään kuitenkin jo melko normaalina tulevaisuuden kannalta. Ne tulevat yleistymään väistämättä kotitalouksissa. Niiden tuomia etuja pidetään kuitenkin melko hyvinä. Kaikki laitteet, millä voidaan helpottaa jokapäiväistä elämää, pidetään hyvänä keksintönä. Älylaitteet ovat kuitenkin yleistymässä kotitalouksissa varsin nopeasti. On kuitenkin tärkeää huomioida omat tarpeet ja odotukset laitteelle, ja pohtia itse onko tällaisille älylaitteille tarvetta omassa arkielämässä.